TYRNIÖLJY

Tyrniöljyä on käytetty vuosisatoja Kaukoidässä ja Venäjällä hyvin moninaisten vaivojen ja sairauksien hoitoon. Useiden maiden yliopistot ovatkin tutkineet tyrniöljyn vaikutyksia erityisesti ihon, limakalvojen, sydämen ja verenkierron hyvinvointiin.

Tyrniöljyn monipuolisuus perustuu sen ainutlaatuiseen koostumukseen. Tyrnimarjan kuori ja hedelmäliha sisältävät n. 30% öljyä, joka on Omega 7 -rasvahapon lähde. Tyrnimarjan siemenen öljypitoisuus on n. 12%, jossa puolestaan ovat Omega 3 ja Omega 6 -rasvahapot. Lisäksi tyrniöljy sisältää jonkin verran Omega 9 -rasvahappoa. Tyrniöljy sisältää myös runsaasti E- ja A-vitamiineja ollen vahva rasvaliukoinen antioksidantti.

TYRNIÖLJYN KÄYTTÖ ULKOISESTI

  • Suun kuivumisen estämiseksi voidellaan koko suun alue ennen nukkumaan menoa
    ruokalusikalla öljyä.
  • Kurkkukivun parantamiseksi kurlataan n.1 rkl öljyä kurkussa minuutin ajan ja
    nielaistaan öljy.
  • Huuliherpestä hoidetaan voitelemalla rohtunut kohta öljyllä kaksi kertaa päivässä
    noin neljän päivän ajan.
  • Tyrniöljyä voidaan käyttää myös palovammoihin ja tulehtuneisiin haavoihin, auringon
    polttamiin, kuiviin ihoalueisiin kuten jalkapohjiin.
  • Hiuspohjaa voidaan hoitaa sekoittamalla öljyn joukkoon hunajaa (1:4), joka hierotaan
    kevyesti päänahkaan. Seoksen annetaan vaikuttaa n. 20 minuuttia käyttäen hiussuojaa.
    Sauna tehostaa hoidon vaikutusta.
  • Levottomien jalkojen hoidossa sekoitetaan 10 tippaa tyrniöljyä 2 rkl aloeverageelia,
    joka hierotaan jalkoihin, varpaista lantioon saakka. Tyrni-aloeveran annetaan
    kuivahtaa iholle. Tahraantumisen estämiseksi käytetään pitkälahkeisia housuja ja
    sukkia.

HUOM! KÄYTETTÄESSÄ TYRNIÖLJYÄ ULKOISESTI ON HUOMIOITAVA TEKSTIILIEN MAHDOLLINEN VÄRJÄÄNTYMINEN PYSYVÄSTI!